Nykypäivän musiikkituotanto on usein kliinistä, loppuun asti hiottua ja digitaalisesti manipuloitua. Kun Maria Lund ja tuottaja Valtteri Tynkkynen alkoivat työstää Ajan sävel -albumia, tavoite oli päinvastainen: luoda äänimaailma, joka hengittää, rätisee ja elää samalla tavalla kuin 1960-luvun klassikkolevyt. Tämän ”analogisen taian” saavuttaminen keskellä digitaalista aikakautta vaati tietoisia valintoja niin teknologian, tilan kuin ajoituksenkin suhteen.
Albumin äänitykset sijoittuivat Tampereelle ja Seinäjoelle, ja ne tehtiin loppukesän viileinä, hieman melankolisina päivinä. Tämä ei ollut sattumaa. Studiotilan ja ulkomaailman tunnelman uskotaan siirtyvän tallenteelle; viilenevät illat ja loppukesän raikkaus toivat mukanaan tietynlaisen sielukkuuden ja keskittymiskyvyn, joka kuuluu lopputuloksessa. Musiikkia ei haluttu vangita steriiliin laboratorioon, vaan tilaan, jossa on luonnetta ja historiaa.
Aito 60-luvun soundi vaatii dynamiikkaa ja luonnetta
Hifi-harrastajille Ajan sävel on mielenkiintoinen kohde, sillä tuotannossa vältettiin nykyajan suurinta syntiä: yliprosessointia. Sen sijaan, että ääni olisi puristettu kasaan maksimaalisen äänenvoimakkuuden saavuttamiseksi, albumilla on annettu tilaa dynamiikalle. Puhallinsektioiden iskut ja pystybasson matala kumina saavat tuntua ja kuulua luonnollisina. Tavoitteena oli aito 60-luvun soundi, joka syntyy siitä, että muusikot soittavat yhdessä ja mikit sijoitetaan niin, että ne taltioivat myös huoneen ilman.
Yksi tuotannon avainasioista oli ”kliinisyyden” välttäminen. Digitaalitekniikkaa käytettiin tallennukseen, mutta signaaliketjut pidettiin mahdollisimman analogisina ja lämpiminä. Studion uumenissa suosittiin putkilaitteita ja nauhakaiun kaltaisia efektejä, jotka tuovat ääneen sellaista harmoonista säröä ja pehmeyttä, jota mikään digitaalinen plug-in ei pysty täydellisesti simuloimaan. Tämä luo kuuntelukokemuksen, joka tuntuu samettiselta ja kutsuvalta korvalle – aivan kuin kuuntelisit laadukasta vinyyliä.
Valtteri Tynkkynen toimi äänen arkkitehtina, ja hänen visionsa oli yhdistää suomirockin vahva tarinankerronta vanhan ajan iskelmäestetiikkaan. Tämä vaati tuotannolta tarkkuutta: miten saada raskaat rock-kappaleet soimaan herkästi, mutta silti voimakkaasti? Vastaus löytyi orgaanisesta lähestymistavasta. Mitään ei korjattu liikaa; pienet inhimilliset epätäydellisyydet jätettiin nauhalle, sillä juuri ne tekevät musiikista elävää ja estävät sitä tuntumasta ”koneelliselta”.
Lopputuloksena on albumi, joka on audiofiilien unelma: se on täynnä nyansseja, syvyyttä ja lämpöä. Ajan sävel todistaa, että kun intohimo käsityötaitoon ja ymmärrys äänen fysiikasta kohtaavat, voidaan luoda jotain, joka ylittää ajan ja tekniikan rajat. Se on kutsu pysähtyä ja nauttia musiikista kaikilla aisteilla, arvostaen jokaista pientä suhinaa ja lämmintä nuottia, joka tekee tästä levystä ainutlaatuisen palan suomalaista musiikkihistoriaa.